Turhamaista elämää

Yksi asia, mistä suomalaiset Kiinan matkaajat innostuvat, ovat Kiinan huokeat hinnat. Kaikki on täällä niin hämmästyttävän halpaa. Tosin kolme vuotta sitten asuessani Pekingissä kaikki oli vielä halvempaa kuin nyt euron heikentyessä. Nyt euron heikkoutta kompensoi Harbin, joka on pääkaupunkia halvempi.

Joskus saatan viettää päivän lähtemällä aamusta hierontaan (45 minuuttia 3,15 euroa), jatkaen sieltä ravintolakadun kahvilaan, josta saa oikein maukkaan mangojuoman (hintaan 0,8 euroa). Sitten menen manikyyriin (3,15 euroa). Sen jälkeen matkustan taksilla keskustaan (3 euroa) syön siellä mainion aterian vähän paremmassa ravintolassa (3,8 euroa juomineen) ja menen elokuvateatteriin katsomaan leffan (3,8 euroa opiskelijahintaan). Saapuessani taksilla takaisin kampukselle päätän ostaa vielä iltamarketilta iltapalaksi hedelmiä. Minulle ei tietenkään kelpaa tylsät appelsiinit, banaanit tai omenat, vaan ostan ennemmin litsejä, mangostaneja, lohikäärmehedelmiä ja mangoja. Kaikki hedelmät ovat usein hyvinkin meheviä – erityisesti mangot ovat suomalaisia tuontihedelmäserkkujaan niin paljon maukkaampia. Ei semmoisia pahimmillaan kumiselta männyltä maistuvia palleroita, vaan oikeasti mehukkaita ja tuoreita.

En saanut näitä kukkia (höh), vaan ostin ihan itelleni. Oli niin halpaa! Nämä kaikki vain 1,3 eurolla.

Klitteriä sormenpäässä. Nää on Kiinassa niin must! Ennen Suomeen tuloa aattelin ottaa manikyyrin semmoisilla pandan päillä.

Jos olen oikein tuhlailevalla tuulella saatan jatkaa iltamarketille ja ostaa kengät 3,5 eurolla, paidan samalla hinnalla sekä korvikset 1,3 eurolla.

Kiinassa kannustetaan kuluttamiseen, ja joissakin asioissa kuluttaminen on kiinalaisille suomalaisia paljon halvempaa. Esimerkiksi monet kiinalaiset opiskelijatuttavani käyvät viikoittain manikyyrissä. Ulkona syöminen on taas kiinalaisille arkipäivää – tosin ei välttämättä joka päivä parhaimmassa ravintolassa. Koulun kanttiinissa aterian juomineen saa noin eurolla. Monet nuoret kiinalaiset eivät osaa kokata. Kieliparini kertoi minulle, että hänen nuoruutensa meni opiskellessa. Ei hänellä ollut aikaa katsoa äidin kokkailua. Äiti toi aina ruuan läksyjen viereen.

Olen alkanut kiinnittää viime vuotta enemmän huomiota rahan käyttöön, koska halvat hinnat saattavat sokaista, ja rahaa saa helposti palamaan hyvinkin paljon. Nyt valitsen usein bussin taksin sijasta, kun lähden kaupungille; se on yli kaksikymmentä kertaa halvempaa: yksi matka vain noin 0,13 euroa. Tosin bussimatkustaminen on kamalaa! Bussi on niin täynnä kuin vaan voi olla, ja matka pitkä. Kiinalaisessa bussissa alkaa aina hymyilyttämää suomalainen jokavuotinen valituskeskustelu kanssabussimatkustajista, jotka eivät jaksa kommunikoida, vaan katselevat vain nyreänä ikkunasta ulos. Voi kun olisikin bussimatkailu täällä niin rauhallista!

En viitsi enää ostaa iltamarketeilta erityisemmin vaatteita. Syy on yksinkertainen: vaatteet tavallisesti hajoavat muutaman käytön jälkeen. Surullisenkuuluisaksi muodostuneessa tarinassa ostamani jumppahousut repesivät yhden pesun jälkeen. Onneksi tosin kotioloissa eikä joogatunnilla. Nyt ostan usein vaatteeni samoilla hinnoilla kuin Suomessa: harbinilaisesta H & M:stä,  koska H & M:n laatu on huippua. Niin ironiselta kuin se kuulostaakin, täällä se pitää paikkansa.

Mangostaneja ja litsejä iltapalaksi

Kuulumisia

Tänne ei kuulu mitään maata mullistavaa. Tässä jotakin parin viikon aikana tapahtunutta:

Kämppikseni lähti Venäjälle kuukaudeksi suorittamaan Venäjän valtion kokeita. Olen huoneessani aivan yksin ja olo on vähän orpo. Luokkakaverini kysyivät järkyttyneinä, kenen kanssa nyt syön, ja yksi korealaisista vaati tarjota minulle aterian.

Huoneessani on kieltämättä hiljaista. Olen viettänyt todella paljon aikaa kämppikseni kanssa ja suhtautunut aika etäisen ystävällisesti luokkakavereihini. Viime viikolla lähdin kuitenkin heidän kanssaan korealaiseen ravintolaan ja sitten yökerhoon. Olin hämmentynyt korealaisten juomatavoista; jopa tytöt joivat kuin viimeistä päivää, vaikka olin kuvitellut juomisen olevan vain lähinnä korealaisille pojille sallittava juttu. (Faktaa: Koreassa juodaan vuodessa 14,8 litraa alkoholia henkilöä kohden kun Suomessa sama luku on 12,53 litraa). Yksi korealaisista tytöistä avautui minulle vahvassa humalassa. Hänen mielestään vietän heidän kanssaan aivan liian vähän aikaa.  Minun on myönnettävä, että viimevuotisen huonon korealais-kämppiskokemukseni jälkeen suhtautumiseni korealaisiin tyttöihin on ollut viileän, etäisen ystävällinen. Olen yksinkertaisesti pelännyt heitä.

Syvempi tutustuminen luokkakavereihini on jatkunut tällä viikolla. Yliopisto tarjosi luokallemme illallisen - jokaista opiskelijaa kohti oli varattu 30 yuania. Tällä hinnalla pystyy syömään ja juomaan valtavasti. Lähdimme yliopiston viereiseen Jiaozi Wang nimiseen ravintolaan, ja tilasimme yhteisesti niin monta ruokalajia, etten enää pysynyt laskuissa mukana. Meidän pöydällinen tilasi myös kaljaa, minkä vuoksi seurueellamme näytti olevan muita hauskempaa.

Säät ovat lämmenneet. Lämpöasteet kipuavat reilusti kahdenkymmenen asteen puolelle. Kohta saisi laittaa jo ilmastoinnin päälle.

Viikko sitten kävin uimassa. Uimahalli on kyllä jännä paikka. Siellä ei noudateta mitään oikeanpuoleista liikennettä vaan kiinalaiset kroolaavat, mistä mahtuvat. Lisäksi altaan reunalle syljeskellään iloisen äänekkäästi. Viimeksi uidessani rauhallisesti sammakkoa kohti vastakkaista päätyä, yksi kiinalainen pojan kloppi hyppäsi altaa reunalta ja sukelsi - kappas - alitseni. Hämmentyneen raivoissani tuhahtelin hetkisen itsekseni, mutta eipä sitä kukaan huomannut. Olisi kaveri nyt voinut odottaa sen verran, että olisin ehtinyt uida alta pois! Samaisessa uimahallissa kerran yksi nainen alkoi huutamaan epätoivosesti. Sitten uimavalvojat heittivät pelastusrenkaat keskelle allasta. Muut uimarit eivät tuntuneet edes huomaavan tilannetta. Kaiholla muistelen suomalaisia uimahalleja, joissa pahinta närää aiheuttavat vieretysten juoruavat vesijuoksijat.

Kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa, joka on yksi lempipaikoistani Harbinissa.

Olisipas kiva mennä ratsastamaan pitkästä aikaa.

Klara Vappen (osa 2)

Täällä on kevät! Puissa on silmuja ja osa kukista jo kukkii.

Tässä rakennuksessa asun, kuudenessa kerroksessa.

Joskus ihmettelen kiinalaista rakennustekniikkaa. Tämmöinen mainoshökkerö pystytettiin reilu viikko sitten kampusaukiolle. Millä lie hunajalla kiinnittäneet nuo kiinalaiset kirjoitusmerkit… Tänään se nimittäin näytti tältä:

Klara Vappen!

Täälläkin lomaillaan työläisten päivän (劳动节) vuoksi. On kyllä vähän ikävä suomalaista riehakasta vappua sekä simaa ja munkkeja. Yliopistolla on kuollutta; luulen että lähellä kotiaan asuvat opiskelijat ovat matkanneet kotiinsa ja muut joko lymyilevät opiskelijelija-asuntoloissaan tai opiskelevat.

Suomalainen kaverini tuli vierailulle ja pääsin sen varjolla leikkimään turistia Harbinissa. Pyörimme pääkadun Zhongyang dajien lähettyvillä ja katsoimme 3D Titanic -leffan kiinaksi dubattuna. Oli hassua kuunnella Jackin ja Rosen täydellistä putonghuaa. Sitten kävimme myös yksikkö 731:ssä, joka on kammottava museo. Harbin kuului vuosien 1932-1945 aikana Mantsukuoon (满洲国), Japanin alaiseen nukkevaltioon. Tämä yksikkö 731 oli taas Japanin keisarillisen armeijan lääketieteellisen tutkimusryhmän mellastukenttä, jossa he tekivät kammottavia ihmiskokeita kiinalaisilla siviileillä ja sotavangeilla.

Yksikkö 731 sijaitsee noin tunnin bussiajomatkan päässä Harbinin rautatieasemalta. Meiltä meni noin 45 minuuttia aikaa löytää oikea bussipysäkki rautatieaseman läheisyydestä. Rautatieaseman ympäristöä ei ole todellakaan suunniteltu ihmisille! Autot mellastavat leveillä tiellä, joissa ei näytä olevan minkäänlaisia kaistoja tai esimerkiksi suojateitä. Teiden vieressä ihmiset myivät kaikenlaista krääsää, kuten esimerkiksi punakorvakilpikonnan poikasia semmoiseen pieneen värjättyyn vesineliöön ahdetussa avaimenperäkoristeessa. Mikähän niidenkin raukkojen eliniän odote on… pari päivää…?

Joka tapauksessa bussissa saimme jopa istumapaikat (!), joten matkanteko 731:n oli rattoisaa. Museo oli yllättäen ilmainen henkilötodistusta vastaan, ja näyttely oli varsin hyvin järjestetty myös englanninkielisine selityksineen.

Nykykiinalaisten suhtautuminen japanilaisiin näyttää olevan edelleen ristiriitaista. Yksi harbinilainen ystäväni on seurustellut japanilaisen kanssa jo kohta puolitoista vuotta, mutta hän ei ole voinut kertoa tästä perheelleen. Kerran Kiinan kielen tunneilla puhuimme reissaamisesta, ja opettajamme kysyi onko kukaan käynyt Nanjingissa. Japanilainen mies kertoi, että hän on käynyt siellä työmatkalla, mutta kiinalaiset mulkoilivat häntä vihamielisesti. Nuori opettaja vaihtoi heti puheenaihetta.

Kiinalaisia tuntuu raivotuttavan eniten se, että Japanissa toisen maailman sodan tapahtumia ei ole käsitelty läpinäkyvästi kuten vaikkapa Saksassa. Yksikkö 731:ssäkin luki, että historiasta pitäisi puhua avoimesti ja virheet myöntää (mitä tosin kiinalaisetkaan eivät tee…)

Jotenkin nuorien vihamielinen asenne välillä kummastuttaa. Viime perjantaina korealainen luokkakaverini halusi tarjota minulle ja venäläiselle kämppikselleni ruuan (kyseessä oli siis 请客 eli qingke, mikä tarkoittaa ystävän kutsumista syömään ja kutsun tehnyt henkilö maksaa laskun. Tietysti hierarkiassa suunnilleen saman arvoisen tarjoiltavana oltavan on älyttävä 请客 seuraavan kerran pitääkseen yllä hyvää guanxia. Tarjoiltava jää siis velkaa). Korealainen kaverini kysyi minulta jä kämppikseltäni, että mikä on semmoinen maa, mitä teidän valtionne vihaa. Sitten sympaattinen korealainen poitsu sanoi, että he vihaavat Japania saarikiistojen takia. Minä yritin vaihtaa puheenaiheitta, ja sanoin ympäripyöreesti että tämmöiset asenteet eivät enää niin kosketa Suomen nykynuorisoa… Kämppikseni totesi samoin, vaikka korealainen yritti ehdottaa Venäjän viha-kumppaniksi Yhdysvaltoja.

Tänään on pitkästä aikaa hyvä sää; ei tuule kovasti ja lämpöasteita on 18 astetta.

Reissuraportti

Peking

Matkustin yöjunalla Harbinista Pekingiin. Kiinan junissa makuuvaunuja on kahta eri tyyppiä: 硬卧 (yingwo) ja 软卧 (ruanwo). Näistä 软卧 on kalliimpi. Siinä yhdessä vaunussa punkkaa neljä halvemman kuuden hengen hytin sijasta. Lisäksi hytin oven saa kiinni. Junassa matkustaminen täällä on minusta ihan turvallista. Häiritsevintä on melu. Nyt esimerkiksi yläpedillä nukkuva miekkonen vastasi puhelimeensa kellonajoista piittaamatta, ja huusi luuriin niin kovaa, että varmasti vierusvaunulaisetkin kuulivat.

Kävin Pekingin tiibetiläisessä Yonghegong Lama temppelissä. Siellä voi nähdä 26 metrisen yhdestä puusta veistetyn buddha -patsaan.

Kuitenkin valitsemani kuva on Yonghegong lamatemppelin yksi katoista

Sitten kävin Panjiayuan (潘家园) markkinoilla, joka on parhaimmillaan viikonloppuisin. Sieltä löytyy ehkä parhaimmat kiinalais-tyyliset tuliaiset, mutta hinnoista saa tinkiä reippaasti! Ostin markkinoilta kiven näköisen soittimen, josta myyjä tarjosi ensin 160 renminbita. Kauhistuneena hinnasta lähdin kojulta äkkiä poispäin. Ajattelin, ettei tuosta hinnasta kannata edes lähteä tinkimään. Myyjä kuitenkin seurasi perässä: hinta laski 150:n ja sitten 120:n. Jatkoin kävelyä. Sitten myyjä huusi että “80 yuania!” johon totesin, että “ei minulla oikeasti ole rahaa”. Epätoivoisena myyjä huusi viimeiseksi hinnaksi 50 yuania ja päätin lopulta ostaa soittimen. Viereisen kojun myyjä tuli sanomaan minulle, että oletpas fiksu, ja soittimen myyjä-rukka silmin nähden pettyneenä yritti rahoja vastaanottaessaan vielä myydä muita tuotteita minulle. Myöhemmin tarkistin soittimen hinnan Pekingin keskustan läheisessä turistikrääsäkaupassa. Olin maksanut soittimesta täysin oikean hinnan. En ollut saanut sitä juurikaan halvemmalla, mutta eipä minua ollut huiputettukaan.

潘家园: unelias myyjä

Peking oli mainio kuten aina. En vaan tiedä, jaksaisinko välttämättä opiskella siellä. Harbinissa olen kiinalaisille joko kiinan kielen opiskelija tai venäjän/englannin kielen opettaja. Pekingissä olen kuitenkin aina turisti, ja kohtelu on sen mukaista. Joko olen “hey map!” “hey water!” tai “hey chinese tea!”. Ei sitä ehkä joka päivä jaksaisi kuunnella.

Hongkong

Hongkongista kirjoittelinkin aiemmin. Hongkong on minulle liian hektinen kaupunki asua, mutta upea kaupunki reissata. Näin taitaa olla monien miljoonakaupunkien kohdalla. Ulkopuolisena metropoliksessa on mukava liikuskella.

Näkymä Kowloonista Hongkong saarelle

Taipei

Taipei vakuutti minut. Jotenkin Taipei muistutti minua Hongkongista, mutta ihmisiä ja pilvenpiirtäjiä oli vähemmän. Kaupungin tunnelma oli myös rauhallisempi ja rennompi, vaikka kieltokylttejä löytyi varmasti yhtä paljon kuin Hongkongistakin. Manner-Kiinan jälkeen olin eniten hämilläni ihmisten asenteesta ihmisvilinässä; esimerkiksi metrossa ihmiset käyttäytyivät ystävällisesti ja huomioivat muut matkustajat. Tuntui niin mukavan rentouttavalta, kun ei tarvinnut jonottaessa varmistaa kyynärpäillään, ettei joku vain kiilaisi.

Taipei oli täynnä pieniä ja suuria temppeleitä

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Fort Santo Domingo nimisessä linnoituksessa, jonka espanjalaiset rakensivat Tamsuihin vuonna 1629. Myöhemmin sen valtasivat hollantilaiset ja sitten oopium sotien jäkeen englantilaiset.

Fort Santo Domingo

Seuraavana päivänä kiertelin itsekseni Taipeissa. Aloitin päivän käymällä National Palace Museumissa, mistä voi löytää 677 687 erilaista kiinalaista antiikkista esinettä ja taideteosta (lähde: wikipedia). Alun perin nämä taideteokset löytyivät Pekingin kielletystä kaupungista, mutta japanilaisten pelossa ne siirrettiin Taiwaniin. Myöhemmin kiinalaista kulttuuria uhkasi kulttuurivallankumous, ja siksi olikin hyvä että esineet aikanaan vietiin Pekingistä.

National Palace Museum

Kulttuuripläjäyksen jälkeen jatkoin matkaani Sun Yat-Senin memorial halliin, jossa oli kaunis suihkulähde. Sun Yat-Sen oli tietysti Guomindang-puolueen perustaja ja Kiinan tasavallan presidentti sekä maan iskä (国父). Aukiolta näki Taipei 101:n – maailman toiseksi korkeimman pilvenpiirtäjän (korkein valmistui vuonna 2010 Dubaihin).

Taipei 101 Sun Yat-Sen Memorial Hall:sta kuvattuna (muistuttaa vähän kaltevaa tornia tässä kuvassa).

Viimeisenä päivänä ajelimme ShiFenin (十分) vesiputoukselle. Autotie mutkitteli huipulle pitkän matkan, että olin tulla mutkatiesairaaksi. Perillä maisemat olivat vaikuttavat ja sää lämmin.

十分

Suosittelen Itä-Aasian matkaa pohtiville Taiwania. Taiwanissa yhdistyy metropoli upeaan luontoon. Ihmiset ovat ystävällisiä, ja monet palveluammattilaiset osaavat englantia. Lisäksi kaupunki on turvallinen ja suomalaiselle halpa. Jos saan vielä mahdollisuuden opiskella kiinaa, ja jos saisin vapaasti valita paikan, niin lähtisin mitä todennäköisimmin Taiwaniin.

Nyt ei auta kuin palata todellisuuteen. Olen Harbinissa. Ensi viikolla minulla on kolme tenttiä. Lisäksi olen sairastunut ärsyttävään flunssaan….

Minä ensin!

Menin tänään illalla ostamaan mangoja. Niitä saa nyt Harbinista ja ne ovat erittäin hyviä. Hedelmäkojulla oli paljon asiakkaita. Puikkelehdin kojun lähelle ja valitsin pari mangoa ja sitten yritin ostaa ne. Mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut. Kiinalaiset tönivät minua, heittelivät ostamiaan omenoitaan ja appelsiinojaan myyjälle odottamatta vuoroaan, puskivat tiensä läpi ja huusivat minkä kerkesivät.

Raivostutti. Jätin teatreelisen loukkaantuneen vihaisesti (vaikka ei sitä kukaan huomannut) mangot kojulle ja kävelin pois. Minua suututti valtavasti ihmiset, jotka eivät osaa edes peruskäyttäytymiskoodeja.

Olen juuri tullut Taipeista, missä ihmiset hymyilevät, sanovat kiitos ja anteeksi, antavat tilaa, kävelevät nätisti metroon ja bussiin, antavat istumapaikan sitä enemmän tarvitsevalle, auttavat kadulla eksyvää, eivät huuda joka paikassa ja mikä parasta: katsovat eteensä.

Menin vieläkin vihaisessa mielentilassa opiskelija-asuntolani lähikauppaan. Siellä myydään myös hedelmiä, mutta ne eivät ole yhtä tuoreita. Repäisin tertusta pari banaania (kun ei sieltä saanut helvetti niitä mangoja!) ja viskasin ne myyjälle.

Myyjä-papparainen otti ne vastaan. Sitten kysyin häneltä, että paljonko nämä banskut maksaa ja haluan ostaa muutakin. Papparainen katsoi minua kummissaan, ja sanoi ”oho, osaat puhua kiinaa!” Sitten hän todella ystävällisesti kysyi, mitä haluan, auttoi tavaroiden pakkaamisesta ja kysyi innoissaan kysymyksiä Suomesta. Minulle tuli huono omatunto. Olin niin rumasti repäissyt banskut siitä tertusta, en ollut katsonut myyjää silmiin, en tervehtinyt. Olin ollut niin epäkohtelias, ja hän oli silti niin kiltti minua kohtaan. Kävelin hämmentyneenä takaisin asuntolalle.

Joskus en vaan jaksa tätä mannerta.

(Kirjoitan matkaraportin Taipeista viikonloppuna.)

Paiva Hongkongissa

Olen matkalla Taipeihin. Istun talla hetkella Hongkongin lentokentalla odottamassa jatkolentoa. Matkan teko alkoi jo muutama paiva sitten: Ensin menin Pekingiin yojunalla ja vietin siella pari yota. Sitten lensin Pekingista Honkkareihin ja taalla minulla oli aikaa viettaa 12 tuntia. Viimeksi olin Hongkongissa noin kolme vuotta sitten.

Matkustin lentokentalta airportexpress-junalla Hongkong-saarelle. Sielta kavelin Centraliin ja lainehdin Star Ferrylla Kowlooniin. Kavelin merenranta-promenadia pitkin ja ihailin upeaa maisemaa. Istahdin kahvilla, nautin 25 asteen lammosta ja meren tuoksusta (viereisessa poydassa kahvitteli suomalainen seurue). Sitten jatkoin Nathan Roadille ja sielta Kowloon puistoon. Hammastelin: Puistoon ei ollut sisaanpaasymaksua! Ei siis niin kuin manner-Kiinassa, missa jokaikiseen turistipaikkaan joutuu aina maksamaan. Puistot, temppelit ynna muut vastaavat ovat suurten, rumien metalliaitojen ja turvatarkastukehikoiden ymparoimia.

Istahdin puiston penkille ja aloin mutustamaan kaupasta ostamaani voileipaa. Vieressa istuva hongkongilainen nyokkasi minulle ja hymyili. Sitten jatkoin matkaani ja hammastyin jalleen. Keskella puistoa oli kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista kertova nayttely – ja sekin esitteineen paivineen oli ilmainen! Menin innoissani katsomaan kaksikielista nayttelya ja pistin merkille, etta ryhma lievasti kehitysvammaisia oli myos katselemassa nayttelyn antia. Hammennyin ja melkein liikutuin, silla tajusin etten ole koskaan nahnyt Kiinassa kehitysvammaisia. Pekingin metrossa saattaa tulla vastaan kerjaava pariskunta, joista toinen on sokea ja soittaa erhua. Tai sitten alikulkutunnellissa on kerjaajia, joilla on paiseita, palovammoja tai amputoituja raajoja.

Minun mieleeni jai valokuvanayttely ”Cities Unknown”, joka esitteli lansimaisille usein tuntemattomia suuria kiinalaisia kaupunkeja (kuten Harbin, Wuhan, Xiamen, Guiyang, Dalian, Chongqing jne). Taitelija oli tehnyt samoja huomiota kuin minakin: kiinalaisten jattikaupunkien kaupunkisuunnittelussa ja arkkitehtuurissa on parantamisen varaa. Kaupungit on tehty autojen ehdoilla, maara korvaa laadun, puistoja ja levahdyspaikkoja on vahan ja kaupungit kasvavat tehokkaasti ylospain vailla mitaan kunnon tolkkua. Ja sitten saastesumu ymparoi kaikkialla.

Tanaan mina parjaan manner-Kiinaa! Siella voisi olla inhimillisyydelle ja kaunedella enemman tilaa. Tiedan, etta kiinalaisilla riittaa paineita: yhden lapsen politiikka, huono sosiaaliturva, valtava ihmismaara, ryhmakulttuuri ovat luoneet etenkin nuorisolle hyvin ahtaan tilanteen. Kilpailu alkaa jo lapsena koulussa ja jatkuu tyoelamaan. Raha maaraa, ja todellakin moni toivoo niin kuin kiinan kielen puheopettajani neuvoi: unelmoi naimisiin menosta rikkaan kanssa; ennemmin itketaan bemarin takapenkilla kuin nauretaan pyoran tarakalla. Ja sitten opiskellaan “rationaalisesti jarkevia aineita” ei kuten “sydan haluaa”, niin kuin tietotekniikkaa opiskeleva kiinalainen ystavani minulle aikoinaan kertoi.

Olen tassa pohtinut koska tullaan tilanteeseen, jossa ihmiset maksavat jotta saisivat vapaa-aikaa. Voisivat vain olla, ja se olisi arvokasta itsessaan. Ei aina tarvisi pyrkia olemaan tehokkaampi, menestyvampi, fiksumpi, rikkaampi ja kauniimpi. Olisi ihan arvostettua joskus vaan olla. Rahalla kun ei saa kaikkea.

Hermoloman tarpeessa

Kun tietää pääsevänsä kohta muualle, pienimmätkin asiat alkaa ottaa päähän. Tänään oli semmoinen päivä, että piti pari kertaa huokaista oikein syvää.

1) Menimme kämppikseni kanssa lounaalle puolen päivän jälkeen. Supermarketin vieressä on valtavan suuri lounastuspaikka, jossa voi valita kymmenistä pikkukojuista ruokaa ja istua mukavasti alas mutustamaan valitsemaansa annosta. Paikka on siis sisätiloissa ja siellä on lattiat. Kerron tämän siksi, koska syödessäni valitsemaani kiinalaista sushiannosta nuhjuinen ukkeli käveli ohitseni. Sitten hän veti syvään henkeä ja sylkäisi ällöttävän räkäklimpin lattialle. Katsoin kämppistäni ja toivotin “Bon appetit!”

2) Kävelimme lounastuspaikalta takaisin opiskelurakennukselle. Kampusalueella auto ajoi melkein kämppikseni päälle. Minua raivostuttaa suunnattomasti kuskit, joiden mielestä heidän mustalla bemarillaan on etuajo-oikeus tilanteessa kuin tilanteessa. (Tästä sankarista oli muuten taannoin juttua myös hesarissa. Hän tekee tärkeää työtä, mutta henkensä uhalla.)

3) En enää jaksa kiinan kielen puhumistuntien opettajaa! Tällä miekkosella, joka opettaa kuin kukkona tunkiolla, on tasan kaksi puheenaihetta a) kauniit naiset b) ryyppääminen. En jaksa vastata opettajan kysymyksiin siitä, olenko ollut humalassa tai kuinka monta pulloa kaljaa jaksan kitata, tai kuunnella opettajan kertomuksia omista juomingeistaan. Opettaja nauraa räkätti myös venäläisille miehille, joiden hän on kuullut humalassa hakkaavan naisiaan. (Jee, tosi hauskan vitsin hän murjaisi!)

Tänään opettaja neuvoi meitä naisopiskelijoita lopettamaan opiskelun ja etsimään enemmin rikkaan miehen. Sitten ei tarvitsisi tehdä töitä päivääkään. Sitten opettaja kertoi, että korealaiset naisnäyttelijät ovat kauniita, koska he kaikki käyvät kauneusleikkauksissa (tämä kauneusleikkausjuttu on muuten totta: silmä- ja nenäleikkaukset ovat Koreassa tosi yleisiä, mm. hyvä ylioppilaslahja tytöille), ja mainitsi siihen perään että huomaa, ettei luokkamme kaksi korealaista tyttöä sen sijaan selvästikään ole tällaisessa operaatiossa käyneet (he eivät olleet onneksi tätä kuulemassa, koska he lintsasivat tunneilta niin kuin myös suurin osa venäläisistä tytöistä).

Opettaja kertoi, että hän haluaisi seuraavassa elämässään olla keisari, koska silloin hänellä voisi olla monta naista. Sitten hän kysyi minulta, olisiko helpompaa olla kaunis vaiko ruma. Vastasin kuunneltuani opettajan monen monta mielipidettä kauneuskäsityksistä, että ehdottomasti ruma, koska silloin älyä todennäköisesti arvostettaisiin pikkaisen enemmän. Opettaja nauraa hekotti, eikä ymmärtänyt/halunnut ymmärtää tietenkään yhtään sanomaani. Hän aina toistelee, että teidän käsitykset siellä euroopassa ovat hyvin erilaisia kuin meidän täällä Aasiassa. Luulenpa, että moni kiinalainen nainen puistelisi kyllä päätään kuunneltuaan tämän miekkosen juttuja.

Lähden huomenna yöjunalla kohti Pekingiä! Jee! Reissun jälkeen jaksanen taas hymyillä ja kohautella olkapäitä näille arkipäivän ongelmille. Ainakin hetkisen.

Tiikeripuistossa

En ole kirjoittanut blogia pitkään aikaan. Syy on tietysti kiinan internetsensuuri ja minun huono vpn, joka on toiminut viime aikoinen todella kehnosti.

Kiinassa vietetään nyt 清明节:tä (qingming), minkä takia meillä ei ole tunteja maanantaista keskiviikkoon. Qing Ming:n aikaan muistellaan vainajia ja toivotetaan kevät saapuvaksi.

Olen lomapäivät Harbinissa, koska ensi viikolla minun on tarkoitus ottaa omaa lomaa ja lähteä Pekingin ja Hongkongin kautta Taipeihin. Mukavaa päästä vähäksi aikaa pois Harbinin vilinästä. Toisaalta on huvittavaa, että matkustan toiselle puolelle maapalloa vain päästäkseni sieltä pois jonnekin muualle.

Nukkuvat katit

Kävimme tänään yhdessä Harbinin must-kohteessa: Siperiantiikeripuistossa. Tiesin, että olen menossa kiinalaiseen eläintarhaan, mutta siltikin jäi huono mieli. Tiikeripuiston toinen osio oli savannimaisesti rakennettu: menimme pikkubussilla ympäri aluetta, jossa tiikerit liikkuivat “vapaana”. Vapaata tilaa ei kuitenkaan ollut minusta paljoakaan Korkeasaaren tikruille varattua tilaa enemmän, koska alue jossa bussi liikkui oli jaettu aidoilla moniin moniin eri pikkualueisiin. Toisella alueella taas tiikerit olivat ihmisten pällisteltävänä pienissä kopperoissa. Tiikereille sai ostaa eläviä kanoja tai kalkkunoita (ja peräti lehmiä!). Yksi meistä turisteista ostikin kanan.

Kanapaistia tarjolla

Sitten katselimme kuinka kana rääkyi, ihmiset nauroivat, kiinalainen kanakauppias-nainen avasi tiikereiden häkistä yhden pikkuruisen luukun, heitti rääkyvän kanan aitaukseen, sitten neljä tiikeriä lähti salamana kanarukan perään, yksi sai sen, ja muristen kuristi kanaparan hitaasti kuoliaaksi ja alkoi syödä sitä. Ihmiset hurrasivat, nauraen kauhistelivat ja ottivat valokuvia.

Nälkäiset

Nykypäivän gladiaattorimeininkiä.

Vissiinkin tiikeripuiston hyvänä tarkoituksena olisi myös päästää tiikereitä ihan oikeaan vapauteen. En vaan ymmärrä kuinka tämä on käytännössä mahdollista. Tiikerit eivät pelänneet turistibusseja ollenkaan vaan väistelivät kaahavia autoja samalla tavoin kuin minä teen pävittäin ylittäessäni vilkkaan tien. Ja ns. “vapaa alue”, jossa bussi kaahaili oli oikeasti todella pieni kissojen määrään verrattuna.

Kissapedot "luonnollisessa" ympäristössään

Menimme tiikeripuiston jälkeen syömään. Puhuimme viikonloppusuunnitelmista, ja yksi kavereista kertoi yökerhosta, jossa kaikki juomat ja ruuat ovat länsimaalaisille ilmaisia. Joku naureskeli ja sanoi, että kiinalaisten tarkoituksena on vissiin juottaa “länkkärit” vahvaan humalaan ja sitten naureskellen katsella heidän sekoiluaan ja tanssiaan sivusta. Jotenkin löysin tästä tapauksesta yhtymäkohdan tiikeripuistoon.

Pantterirukka

Liikerirukka

Koulun penkillä

Lukujärjestykseni on valmis. Minun oli tarkoitus opiskella tänä keväänä vähemmän, mutta huomaan nyt että lukujärjestyksessäni on oppitunteja 33 kappaletta. Sen lisäksi minun pitäisi tehdä hurja määrä läksyjä. En tainnut päästäkään helpolla.

Lukujärjestyksessäni on oppitunnit 精读，会话，正音，视听说 ja 听力 (= intensiivinen lukukurssi, keskustelutunnit, ääntäminen, videoiden katselutunti+ kuuntelu ja kuuntelu). Ylimääräisinä kursseina minulla on HSK (eli kiinan kielen tasotestiin valmistava kurssi) sekä kiinan matkailuaiheinen keskustelukurssi.

Luokkakavereina minulla on12 krasnojarskilaista 19-vuotiasta tyttöä (jotka opiskelevat kiinan kielen tulkeiksi) sekä kahdeksan korealaista. Luokkakaverit ovat jälleen kerran mukavia. Viime lukukaudella mieleenpainuvin luokkalaisemme oli korealainen ”Mansikka”, joka oli aina äänessä ja vauhdissa. Jälleen kerran luokassamme on äänekäs korealainen tyttö.

Keskustelutunteja pitää tiukka kiinalainen miekkonen, joka etenee kovalla vauhdilla ja vaatii äkäisesti jokaista vuorollaan vastaamaan. Viime keskustelutunnin jälkeen korealainen tyttö huusi ”Laoshi!!” (opettaja) Olet aivan liian tiukka! Minä pelkään sinua. Opetan vähän hitaammin, en pysy mukana. Minun kiinani on vielä niin huonoa!!” Opettaja muutti heti asennettaan vähän lepsummaksi.

Tämän äänekkään korealaisen bestis on 23-vuotias hotellialaa opiskeleva soulilainen. Kuullessaan että en ole ehtinyt syödä aamupalaa, hän otti repustaan Koreasta ostetun myslipatukan ja antoi sen minulle. Eilen puhuimme keskustelutunnilla ruokatottumuksistamme, ja muille selvisi että olen kasvissyöjä. Tänään samainen korealainen toi minulle vegaaneille tarkoitettua kasviskeittoa. En oikein tiedä, kuinka lahjoihin tulisi suhtautua. Minun pitää varmaankin tehdä jonkinlainen vastapalvelus.

Opettajat ovat mukavia. Pääopettajamme on nuori ja kärsivällinen Wang Laoshi. Hän on aika erilainen kuin viime lukukauden tiukkis-persoona Du Laoshi. Joskus haluaisin, että tunneilla edettäisiin nopeampaan, mutta Wang Laoshi vain sanoo ”Te näytätte tänään väsyneiltä. Eiköhän lopeteta aikaisemmin”. Wang Laoshi kuitenkin patistaa Du Laoshin tavoin laulamaan tai tanssimaan, jos tunneilta myöhästyy tai jos läksyjä ei ole tehnyt.

Ääntämistunteja pitää vanhempi, harmaatukkainen Zhang Laoshi. Hän kutsuu meitä aina ”tongxuemen!” (opiskelijatoverit). Zhang Laoshi pisti meidät viime tunnilla opiskelemaan ulkoa kiinalaisia runoja, jotka piti sitten esittää ääneen luokkatovereiden edessä. Zhang on erittäin herttainen ja kehuu paljon, mutta jos joku erehtyy ”shuo hua” (puhumaan kavereiden kanssa kesken opetuksen), Zhang laoshin persoona muuttuu ja hän toruu niin tiukasti, että rasavilleinkin teini hiljenee.

Kiinan matkailun keskustelutunteja pitää nuori opettaja, jolla on lähes nilkkoihin asti ulottuva pikimusta tukka. Hän ei raaski leikata tukkaansa, koska ollessaan lapsi hänen äitinsä ei sallinut pitkää tukkaa. Nyt opettajan tukka on joko letitetty valtavan pitkäksi letiksi tai kääritty nutturakeoksi päälaelle. Opettaja esiintyy tunneilla suureellisesti kuin teatterilavan näyttelijä, ja törmäilee samalla pöytiin sekä ovenkarmeihin. Usein hän myös koheltaa hellyyttävästi powerpoint-videoesitystensä kanssa. Hän on kuitenkin mainio opettaja.

Minusta tuntuu, että olen jälleen kerran palannut yläasteelle. Toisaalta ns. ”aikuisopiskeluun” verrattuna  vaihtelu on ihan virkistävää. Suomalaisessa yliopistossa liian monet opiskelijat hautautuvat passiivisesti muistiinpanojensa taakse, eivätkä suostu ”shuo hua” ollenkaan. Välillä tuntuu, että vapaaehtoisen HSK kurssini rasavillit kazakstanilaiset teinipojat ovat ärsyttävyydessään jopa ihan mukavia, kun he sentään reagoivat opetukseen edes jollakin tavoin.

Täällä on loskainen, harmaa keli, mutta huomenna auringon pitäisi taas paistaa. Mukavaa viikonloppua!